Merkityksen merkitys

Merkitys katoaa kiireeseen

Ihmiselle on tärkeä tuntea, että hänen elämällään on jokin merkitys. Merkitys luo elämälle pohjan, ja antaa suunnan. Kun tietää, minne on menossa, on helppo innostua ja motivoitua.

Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio kiteyttävät “Työkirja“-kirjassaan nykyajan ongelman työelämään liittyen seuraavasti:

Ihmisillä on jatkuva kiire, mutta samaan aikaan tunne, että he eivät saa juuri mitään aikaan.

Uskallan väittää, että tämä sama koskee kaikkia elämänalueita, ei vain työelämää.

Puhutaan ruuhkavuosista. Parhaassa työiässä sännätään töistä kuljettamaan lapsia eri harrasteisiinsa. Välissä ruokitaan lemmikit ja lapset, ei välttämättä tässä järjestyksessä. Lisäksi harrastetaan itse jossain välissä ja yritetään pysyä työelämän vaatimusten tasalla omaehtoisen opiskelun avulla.

Jatkuva kiire, mutta jatkuva tunne, ettei saa mitään aikaan.

Kun kiire laantuu, nousee mieleen kysymys. Minne ne vuodet katosivat?

Mikä minusta on tullut?

Olenko saanut aikaan mitään, millä olisi merkitystä?

Konkreettinen päämäärä kateissa

Merkittävä tekijä on se, että arjesta – ja työstä – puuttuu konkreettinen päämääärä. Työpäivä kuluu pääsääntöisesti tulipaloja sammuttaessa. Työpäivä jatkuu kotiin saakka, missä muiden tarpeet ajavat omien yli. Kun viimein olisi aikaa tehdä itse itsensä eteen jotain, on jo niin väsynyt, ettei enää jaksa tai kykene keskittymään. Edes siihen, että mitä itse tekisi, jos voisi.

Suunta on kateissa ja elämän suurempi merkitys hämärtyy. On tärkeätä vain olla tehokas, kiireinen ja ahdistunut siitä, kuinka vähään onkaan pystynyt.

Samalla kuitenkin edellämainitun tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurimman tyytyväisyyden tunteen ihminen saa aikaansaamisesta. Siis siitä, että kokee saaneensa aikaan jotain konkreettista ja järkevää. Suurempaa merkitystä tukevaa tai kasvattavaa.

Pari helppoa tapaa kasvattaa tyytyväisyyttä

Pari helppoa tapaa kokea päivittäin tyytyväisyyttä tehdystä työstä:

Listaa aamusta päivän KOLME tärkeintä tehtävää. Ajasta tehtävät ja merkitse ne tehdyksi sitä mukaa, kuin ne valmistuvat.

Tai

Päivän päätteeksi listaa valmiiksi tekemäsi tehtävät. Siis ne, jotka olet aloittanut, tehnyt ja saanut valmiiksi.

Kummallakin tavalla näet saavuttamasi edistysaskeleet. Onnistumiset. Ne pienet valot kiireisen arjen keskellä.

Muutaman päivän jälkeen alkaa nälkä kasvaa. Älä kuitenkaan lisää tehtäviä listalle: kolme on monestakin syystä hyvä luku. Sen sijaan ala suunnitella viikkoa etukäteen. Jokaiselle päivälle yksi tehtävä, aamusta loput. Tai edellisenä iltana.

Kirjoita tehtävät käsin, paperille. Motorinen toiminta muodostaa tehokkaammin muistijäljen kuin näppäimistöltä tai ruudulta näpytelty. Hyvälle kynälle ja laadukkaalle muistikirjalle on aina paikkansa!

Pieniä keinoja, joilla luot nopeasti merkitystä elämääsi. Pohjan unelman toteuttamiselle. Suunnan omalle kasvulle ja urapolulle.

Kuitenkin kyse on vain siitä, että tekee pienen tietoisen päätöksen. Joka päivä.

Elämän suunta hukassa?

Tein otsikon mukaisen haun Googlen hakukoneella. Osumia 189000.

Oma tulkintani on, että jotain on elämässä pielessä. Jotain, mitä ei opeteta koulussa tai tarjoilla valmiiksi pureskeltuna nettijulkaisuissa.

Osittain näen asian niin, että nykyaikana on tarve saada kaikki heti. Helposti, vaivattomasti ja ilman työtä. “Instant gratification”, välitön palkitseminen.

Valitettavasti ihminen kasvaa koettelemusten kautta. Pitää olla tavoitteita, isoja unelmia, joiden eteen tehdä työtä. Kuitenkin nykyaikana täällä hyvinvoivissa länsimaissa on niin helppoa kellua elämän mukana. Onko ihme, jos elämän suunta katoaa, kun antaa muiden tehdä päätökset ja tekee itse vain päivän välittömät päätökset?

Maslowin tarvehierarkian mukaisesti fysiologiset tarpeemme ovat täysin tyydytetty, turvallisuuden tarve samoin. Sosiaaliset tarpeemme alkavat olla uhattuna sosiaalisen median aikakaudella: emme välttämättä tunne yhteenkuuluvuuden tunnetta tai koe enää fyysisesti hellyyden tai kiintymyksen osoituksia. Kylmä näyttö ei välitä tuntemuksia, eikä selfie näytä tunnereaktioita.

Kun yksi porras lipsuu, tulee ylemmistä portaista mahdotonta saavuttaa. Tarvitsemme tunnetta siitä, että olemme arvokkaita ja arvostettuja. Korkeimmalla tasolla tulee itsensä toteuttaminen, oman tarkoituksen täyttäminen.

Jos yksi porras puuttuu, emme voi saavuttaa ylempiä tasoja. Näin Maslowin tarvehierarkiateoriaa tulkitaan.

Ja se näyttää olevan pahuksen oikeassa.

Tarvehierarkian tasot eivät kuitenkaan ole vain saamista varten: niiden täyttymiseen tarvitaan myös omaa panosta. Antamista. Sosiaalisten tarpeitten portaalta saat takaisin juuri sen verran kuin sille itse annat. Jos eristäydyt kotiin, et voi koskaan auttaa muita toimimaan ryhmässä: samalla riistät itseltäsi mahdollisuuden kokea yhteenkuuluvuutta ja fyysistä läsnäoloa.

Teknologia antaa meille mahdollisuuksia, joista meidän isovanhemmillamme ei ollut hajuakaan. Mutta heillä, arjessa ja fyysisessä elämässä kiinteästi elävinä, ei ollut elämä hukassa.

Voisiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että elämä on siellä, missä ihmisetkin?

Vai onko kyse vain siitä, että uskallat unelmoida, keskittyä siihen yhteen, tavoitella sitä, tehdä töitä unelmasi eteen ja saavuttaa sen?

Tehdä sen pienen tietoisen päätöksen, mihin suuntaan elämä kulkee?

 

Nyt ei riitä moti…

“Nyt meni hermot, en jaksa enää jatkaa…”

Kahdessa otsikossa sama asia. Kun tarpeeksi kauan hakkaa päätään seinään, tulee väistämättä mieleen jättää homma sikseen.

Se oli siinä. Antaa olla.

Paitsi että tässä vaiheessa alkaa oikeasti tapahtua. Pitäisi ainakin.

1. Oikea suunta?

Kun tulee seinä vastaan tai motivaatio loppuu, on aika kyseenalaistaa oma lähestymistapa musertavaa vastustusta kohtaan. Tavoitteen kanssa on hyvä tarkastella tavoitteen saavuttamista ja erityisesti saavuttamista estäviä tekijöitä. Olisiko parempi lähestyä toisesta suunnasta?

Myös omaa ajattelua asian suhteen on hyvä tarkistaa: usein haasteen tuntuessa toivottomalta ovat omat odotukset pielessä todellisuuden suhteen. Odotukset ja tavoitteen täyttymisen reunaehdot eivät välttämättä ole linjassa.

2. Sopiva suupala?

Lapsien suusta tulee totuus. Kuten klassinen, joskin absurdi kysymys ja vastaus:

Miten elefantti syödään?

Yksi suupala kerrallaan.

Sama pätee tavoitteeseen johtavien tehtävien kanssa. Valitaan välitehtäviksi tai portaiksi kohti tavoitteen saavuttamista niin pieniä askeleita kuin mahdollista.

Talon rakentamisessa edetään vaihe kerrallaan. Oikeastaan jokainen vaihe on jo valmiiksi purettu pienempiin, toteutettaviin osiin. Kukaan ei yritä pystyttää kattoa, ennen kuin seinät ovat pystyssä, vai mitä?

3. Aika ottaa välimatkaa

Ainakin itselläni usein tulee tilanne, että asiat eivät tunnu etenevän. Vaikka kuinka räpiköi ja on tekevinään, mitään ei tapahdu. Vinttikoirien maastojuoksussa on nopeutensa puolesta katsojan silmään kolmenlaisia koiria:

  • Todella nopeita, jotka liitävät maata pitkin
  • Nopeita, jotka juoksevat kovaa
  • Vähemmän nopeita, jotka tekevät valtavasti töitä edetäkseen

Usein viimeiset näyttävät niiltä, jotka olisivat nopeampia. Siis jos ne juoksisivat yksin. Jalat liikkuvat kiivaasti, koira oikein pinnistää päästäkseen kovempaan vauhtiin ja tekee hartiavoimin töitä. Siinä samassa ohi lipuu vaivattomasti ja kevyesti laukkaava huippunopea koira, joka ei näytä yksin juostessaan tekevän juuri mitään. Liike on sujuvaa, lähes hidastetun näköistä ensimmäiseen verrattuna.

Jos tuntuu siltä, että tekee kauheasti eikä mitään synny, on syytä ottaa välimatkaa tekemiseen. Päivän paussi. Muita hommia. Aivan muulta tekemisen alalta.

Päivittäinen harrastaminen on hyvästä.

4. Vauhtia liikaa?

Edellisessä esimerkissä räpiköinti ei tuota haluttua tulosta. Maailman armeijoiden erikoisjoukoilla on sanonta:

Slow is smooth. Smooth is fast.

Eli hidas on sujuvaa, sujuva on nopeaa. Kaupunkitaistelussa tämä tarkoittaa sitä, että on pysyttävä koko ajan tasaisessa liikkeessä, jotta selviytyminen on parasta. Jos liikut liian nopeasti, ajaudut helposti pussiin ja yksikkö tuhotaan vaivattomasti.

Kun teet paljon ja hirveällä tahdilla, joudut helposti liiallisen nopeuden harhaan: nopeasti, heti, äsken. Moderni mantra, joka ei pidä yleensä lainkaan paikkaansa.

Usein on parempi jarruttaa ja keskittyä siihen, mitä on tekemässä. Sen sijaan, että yrität pakolla nopeasti, tee hitaammin ja tarkemmin.

Hidastamalla ja tietoisesti keskittymällä tehtävään lipuu helpommin flow-tilaan: tietoiseen keskittyneeseen tekemiseen, jossa aika ja häiriötekijät katoavat. Flow-tila on hyvä ottaa kaikessa tekemisessä tavoitetilaksi: keskityt täysin yhteen asiaan ja teet sen niin hyvin kuin vain mahdollista.

5. Kaaduitko? Heti ylös!

Iskit sitten hanskat naulaan ja huikkasit hommalle soromnoo? Ei siinä mitään. Unohda homma hetkeksi, kokonaan.

Kunhan palaat sen pariin – aikaisemmat kohdat läpikäytyäsi – takaisin, entistä vahvempana. Kuten olen aiemmin jo sanonut, jokainen astuu jossain välissä harhaan: olennaista on se, kuinka nopeasti ja vahvana nousee ylös.

Se on myös hieno resilienssin määritelmä: kuinka hyvin ja kuinka paljon epäonnistumisesta tai luovuttamisesta oppineena nousee ylös ja jatkaa matkaa.

6. Oppimisen paikka

Ehkä osaaminen tai tietotaso ei ollut vielä tavoitteen tasalla? Ehkä tehtävässä suoriutuminen edellyttikin ominaisuuksia, joita et vielä omaa?

Elämä on oppimista. Ota seinä vastaan oppimismahdollisuutena. Fröbelin Palikoiden “Leijonan metsästys“-laulussakin lapsille opetataan, että

Edessä on vuori. Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä luolaan.

Luolassa on pimeää ja kylmää. Pitää siis löytää se valo, jolla luolan valaisee ja sitä myötä ongelma ratkeaa!

Älä hätäile

Seinä tulee vastaan jokaisella. Tai kaikki tuntuu kaatuvan päälle, olevan sinun tekemistäsi tai tahtotilaasi vastaan.

Älä hätäile. Vedä henkeä, ota itseäsi niskasta kiinni ja tee välillä jotain muuta. Vastoinkäymiset kuuluvat asiaan, ilman niitä tavoite ei ole tavoittelemisen arvoinen.

Palautumisen uudelleen motivaation lähteille on taito. Niinkuin resilienssikin. Ja taidot ovat opittavissa.

Oppimiseen ei tarvita kuin se pieni tietoinen päätös.

3 helppoa tapaa vahvistaa motivaatiota

Motivaatio on tällä hetkellä asia, josta puhutaan kaikkialla. Työelämässä pitäisi olla innostunut ja motivoitunut. Harrastuksen pitäisi olla motivoiva, että siitä saisi eniten hyötyä. Motivaatiota pitäisi lisätä ja vahvistaa.

Kysymys kuuluu: miten motivaatiota voisi lisätä?

Motivaatio on hankala määritettävä. Toisille motivaatiota lisäävä tekijä on muilta saatu palaute. Aiemmissa kirjoituksissani olen todennut, että tekeminen lisää motivaatiota. Jollekin riittää oman päivittäisen tavoitteen saavuttaminen. Liian helpon haasteen vaikutus voi olla turhauttava ja lamauttava.

Kuitenkin hmiset rakastavat haasteita: jos haaste kohdistuu oman innostuksen kohteeseen, haaste voi olla vaativakin. Silti sitä jaksaa harjoitella, yrittää ja epäonnistua yhä uudestaan ja uudestaan.

Esimerkiksi itse pelailen aika ajoin frisbeegolfia. Käydään heittelemässä vaimon ja paikalla olevan lapsen kanssa (kuka nyt sattuu olemaan kotona tai käymässä). Peli on siinä mielessä hieno, että pelaillessa – heitellessä ilman pisteenlaskua – suurin vastustaja olet sinä itse. Hyvä heitto on jo palkinto itsessään, hyvä väylä on hieno juttu.

Paitsi jos aletaan pelata pisteillä.

Jos pelaan oman tasoisiani tai heikompia vastaan, tuntuu siltä, ettei tarvitse edes yrittää: heikompikin suoritus tuottaa paremman tuloksen kuin ‘kilpakumppanilla’. Tulee alisuoritettua ja turhauduttua. Haasteen taso on liian helppo, alle oman suoritustason.

Toisessa päässä on tilanne, jossa pelaan huomattavasti itseäni parempia vastaan. Esimerkiksi poikieni tasoisien pelaajien kanssa. Jokaisella väylällä jään heiton tai pari heikommalle tulokselle, vaikka onnistuisin normaalitasoani huomattavasti paremmin. Jatkuva ‘häviö’ laskee innostusta ja johtaa turhautumiseen. Haaste – eli pärjätä tasapuolisesti – on liian suuri. Vertailukohde on niin paljon parempi, että hyväkin oma suoritus tuntuu huonolta, epäonnistuneelta.

Parhaiten innostusta ja motivaatiota ruokkii tilanne, jossa heittää omaa tasoaan hieman paremman pelaajan kanssa. Tulee onnistumisia, tulee epäonnistumisia, mutta tasapuolisesti. Jokin väylä suosii omaa heittoa, toisella ei. Haaste on sopiva: kilpakumppani on mahdollista voittaa, jos kykenee heittämään omalla parhaalla tasollaan.

Kuten sanottua, kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Ihmisen taidot ja osaaminen kehittyvät tehokkaimmin sellaisten haasteiden parissa, mitkä innostavat – ja sitä kautta motivoivat – yrittämään enemmän ja ylittämään oman osaamisen rajat. Psykologi Gilbert Brim on sanonut, että onnellisuuden yksi tärkeimmistä tekijöistä on toimia sellaisten haasteitten parissa, jotka ovat sopivalla vaativuustasolla; ei liian helppoja, mutta ei liian vaativiakaan.

Oman kehittymisen näkeminen ja tunnistaminen tuo lisää motivaatiota. Tästä syystä voikin sanoa, että pienten onnistumisten ja etenemisien juhlistaminen on perusteltua. Juhli pieniä askeleita!

Kolme tapaa vahvistaa motivaatiota

  1. Tekeminen lisää motivaatiota. Tee enemmän, juhli tehtyjä asioita.
  2. Riittävä haaste lisää motivaatiota. Liian paljon tai liian vähän haastetta tappaa motivation. Jos jokin tuntuu liian helpolta, vaadi itseltäsi enemmän. Jos haaste tuntuu liian suurelta, pilko se pienemmiksi tehtäviksi. Ja tee enemmän!
  3. Mittaa edistymistäsi. Tavoitteen saavuttaminen on pitkänmatkan juoksu: mitä pitemmälle etenet, sitä lähempänä maaliviiva on. Palkitse itsesi jokaisesta askeleesta.

Motivaatio on kuin lihas. Väärin rasitettuna se heikkenee tai väsyy. Oikein rasitettuna se voimistuu ja jaksaa seuraavankin sarjan.

Loppujen lopuksi, motivaationkin ylläpitämiseen tarvitaan vain se pieni tietoinen päätös.

8 keinoa, jotka auttavat saavuttamaan tavoitteesi

Paras tapa saada jotain valmiiksi on aloittaa, sanotaan. Totta tuokin, mutta helpoin tapa kokea pettymys on aloittaa ilman suunnitelmaa. Pysytään toisen sanonnan kanssa samalla linjalla, eli hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kunhan muistaa aloittaa sen suunnittelemisen jälkeen.

Hyvä tavoite on selkeä, itsellesi merkityksellinen, saavutettavissa oleva, sen toteutuminen on mitattavissa ja sillä on selkeä aikaraja. Puhutaan hienosti S.M.A.R.T. kriteereistä (kirjainyhdistelmän eri kirjaimien merkitykselle on useampiakin tulkintoja).

Oman motivaation kannalta merkittävin tekijä on tuo merkityksellisyys. Jos tavoite on merkityksellinen, se innostaa. Innostus luo motivaation, joka vie eteenpäin. Varmista siis vielä kerran, että tavoite on sinulle itsellesi merkityksellinen.

Kun tavoite on selkeä ja mitattavissa, voi sen helposti pilkkoa pienemmiksi palasiksi. Pienempien palasten tarkoitus ei välttämättä ole helpottaa tehtävää, vaan myös antaa pieniä onnistumisia matkan varrelle: onnistumiset innostavat lisää, motivaatio edetä kasvaa entisestään. Huomaatko kaavan?

Miten elefantti syödään? Suupala kerrallaan.

Kun perusasiat ovat kunnossa, miten varmistua siitä, että tavoitteen saavuttaa? Lyhyt vastaus: sitoutumalla siihen ja viemällä sen vaikka väkisin loppuun. Aina se vaan ei ole niin helppoa. Seuraavassa 8 keinoa, jotka auttavat ylittämään vastaan tulevat esteet ja motivaation hiipumisen.

1. Kirkasta tavoite

Jos tavoite on ajallisesti kaukana, voi se hämärtyä tekemisen aikana. On siis syytä KIRKASTAA MIELIKUVA tavoitteen saavuttamisesta aika-ajoin. Itse kirkastan tavoitettani vähintään viikoittain (iso tavoite) tai päivittäin (viikon tavoite) kirjoittamalla lyhyen kuvauksen siitä muistikirjaani. Näin tavoite pysyy mielessä, hioutuu kerta kerralta selkeämmäksi ja tekemisen aikana sen saavuttamiseen liittyvät haasteetkin selkiytyvät. Etuna on myös se, että kun tavoite on kirkkaana mielessä, valintatilanteissa on helpompi tehdä tavoitetta tukeva päätös.

2. Pidä tavoite esillä

Liittyy edelliseen: kun tavoite on mielessä, se vie ajatuksia ja toimintaa eteenpäin. Laita valmiista tavoitteen kohteesta oleva kuva työpöydälle, työpisteen seinälle, jääkaapin oveen tai muuhun näkyvään paikkaan. Tätä menetelmää käyttävät mm. kehonrakentajat ja muut, jotka tekevät fyysistä muutosta itseensä tai elämäänsä. Kyseistä menetelmää kutsutaan visualisoinniksi, ja se on erittäin voimakas mielikuvaharjoittelun muoto. Visualisointia vahvistaa aktiivinen toiminta, esimerkiksi edellisessä kohdassa mainittu tavoitteen kirjoittaminen tai piirtäminen.

3. Seuraa tuloksia

Joskus on vaikea nähdä metsää puilta. Siksi isomman tavoitteen saavuttamisessa saattaa auttaa niinkin yksinkertainen keino kuin tulosten seuraaminen. Kirjoita päivän päätteeksi ylös päivän aikana tavoitteen eteen tekemäsi toimenpiteet. Kehu itseäsi onnistumisista ja lue lista vielä ennen nukkumaanmenoa. Yön aikana alitajuntasi tekee lisää töitä onnistumisten kanssa ja auttaa seuraavana päivänä eteenpäin.

4. Ota opiksi

Aina ei kaikki mene niinkuin Strömsössä. Tulee takapakkeja tai tuntuu siltä, ettei homma etene. Ellei edellisistä ole apua, ota etäisyyttä. Istu alas ja mieti, mitä tähän mennessä tehdystä on tullut opittua: mitä tekisin toisin, jos aloittaisin nyt. Thomas Alva Edison Thomas Alva Edison ei omasta mielestään epäonnistunut lähes tuhatta kertaa keksiessään sähkölamppua: hän vain löysi lähes tuhat tapaa joilla sähkölamppu ei toimi.

5. Jaa tavoitteesi

Onnistuminen on parhaimmillaan tiimipeliä.  Mitä vaativampi tavoite, sitä parempi on ottaa mukaan tukijoukkoja. Kerro tavoitteestasi. Jaa tahtotilasi vähintään lähipiirillesi, mielummin laajemmin. Yleensä muut haluavat olla avuksi tai ainakin tukevat yritystäsi parhaansa mukaan. Heikkona hetkenä voit saada yllättävää tukea, joka vie eteenpäin. Muista myös kertoa onnistumisistasi: jaettu onnistuminen tuntuu paremmalta kuin vain yksin kokeminen!

6. Unohda tavoite

Lopeta tavoitteleminen. Keskity tekemiseen. Joitakin vuosia sitten työkaverit saivat puhuttua minut mukaan puolimaratonille. Aikaa valmistautua oli vajaa vuosi. Tavoite sinänsä kuulosti mahdottomalta: en vieläkään pidä juoksemisesta, puolimaratoni on juoksemattomalle äärimmäinen matka enkä oikein ollut liikkunut koirien ulkoiluttamista enempää. Aloin kuitenkin “harjoitella”. Ripsissä siksi, että kaikki alkoi kävelylenkeistä. Kasvatin ensin matkaa, sitten pikku hiljaa vauhtia.

Jossain vaiheessa unohdin tavoitteen ja keskityin vain tekemiseen. 22,5 kilometriä tuntui aivan liian isolta luvulta, kun päivittäin juuri ja juuri pystyi hölkän kaltaisesti liikkuen vetämään reilun vitosen. Päätin käydä joka päivä hölkyttelemässä 7-10 km. Olennaisemmaksi tuli vain käydä juoksemassa, ei niinkään puolimaraton.

Lopulta hölkyttelin puolimaratonin ja vielä kannustin enemmän uupuneita puolimaratoonareita viimeisellä pätkällä ohitellessani. Ajasta ei puhuta, mutta juoksin koko puolimaratonin ilman, että olisin ajatellut tavoitetta: keskityin vain päivittäiseen tekemiseen, jokapäiväiseen lenkkiin muodossa tai toisessa.

7. Ole itsellesi armollinen

Jokainen astuu jossain vaiheessa harhaan. Tulee retkahdus. Se hetki, kun ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Se päivä kuntokuurista, kun ei tule lähdettyä lenkille. Karkkipussi tuoreitten kasvisten sijaan.

Älä huoli: sitä sattuu kaikille. Jopa parhaimmille.

Tärkeintä ei ole se, että kaatuu, vaan se, miten nousee vahvempana pystyyn. Anna itsellesi oikeus retkahtaa kerran, mutta palaa mahdollisimman pian takaisin tekemisen pariin. Eikä palaamisen jälkeen tarvitse tehdä takaisin menetettyä päivää: jatkat siitä, mihin jäit.

Ei sen enempää, eikä vähempää.

8. Pieni tietoinen päätös

Jos mikään muu ei toimi, niin on aika katsoa peiliin. Kaikkien tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan oikeasti sen kristallinkirkkaan tavoitteen ja aikarajan lisäksi vain se pieni tietoinen päätös, joka päivä. Minä *#%*& teen sen!

Mikä on lopulta tärkeintä?

Loppujen lopuksi tavoitteiden saavuttamisessa on kyse vain työstä. Tavoite saavutetaan suunnittelemalla vaiheet hyvin, tekemällä tavoitteen saavuttamiseksi töitä ja sitoutumalla pitkäjänteisesti tekemiseen. Kuten kaikki työ, ei tavoitteenkaan eteen tehty työ ole aina hauskaa tai mukavaa. Ei tavoitteen saavuttaminen tuntuisi miltään, ellei sen eteen joutuisi tekemään töitä ja venyttämään omaa mukavuusaluettaan. Tarvitaan vain sisukasta yrittämistä ja määrätietoista tekemistä.

Ja ennen kaikkea se pieni tietoinen päätös. Tee se tänään.

 

Mikä on hyvä unelma?

Unelma

  1.  Haave, toiveuni, pilvilinna, tuulentupa.
  2.  Varsinkin yhdyssanan osana: täydellinen, ihanteellinen
  3.  Ihanuus, herkku.
  4.  Eräs hento pysty koristekasvi.

(Lähde: Suomisanakirja-verkkosivu: https://www.suomisanakirja.fi/unelma)

Haave. Toiveuni. Pilvilinna. Tuulentupa.

Kaikki kuvaavat eteeristä ja häviävää rakennelmaa. Erityisesti toiveuni, pilvilinna ja tuulentupa ovat katoavaa sorttia: uni päättyy heräämiseen, pilvilinnat ja tuulentuvat häipyvät kun tuuli kääntyy. Haaveen määritelmä on saman lähteen mukaan “useimmiten epärealistiselta tuntuva toive, unelma, haavekuva”, eli varsin epämääräinen kehitelmä jossain ajatusten äärirajoilla.

Siitä huolimatta ilman unelmaa, mikä toimii tulevaisuudessa ankkurina tai kiinnekohtana, olemme täysin tuuliajolla. Siis sitä isoa unelmaa, joka pohjautuu syvimmälle toiveelle ja tukeutuu arvoihimme. Sitä, joka tuolla jossain.

Tavallinen arki kääntyy varsin helposti ja nopeasti viikkosuunnitelman mukaiseksi toiminnaksi. Mitä lyhyemmällä aikajänteellä elämäämme suunnittelemme, sitä suorituskeskeisempää siitä väistämättä tulee. Yksikin toteutumaton tavoite saattaa suistaa ajattelun raiteiltaan. Onnistumisen sijaan päivä tuntuu täysin pieleen menneeltä ja epäonnistuneelta. Olemme itsellemme niin ankaria, että voimme huonosti kun emme täytäkään omia – tai oman kalenterin – odotuksia.

Huono unelma

Huono unelma on juuri sanakirjan kuvauksen mukainen. Epämääräinen. Epärealistinen. Puhaltamalla katoava tai muuttuva mielikuva. Kuitenkin kaikki elättelemme tällaisia unelmia: kukapa ei lottoaisi tai laittaisi jotain muuta Veikkauksen arpapeliä vetämään, edes joskus? “Lottovoittoa odotellessa” tai “mitä tekisit, jos voittaisit lotossa” ovat aivan tavallisia arkipäivän letkauksia.

Huono unelma on nimenomaan se epämääräinen toiveuni, joka mahdollisesti toteutuessaan täyttää kaiken. Onnenkantamoinen, joka pelastaa kaikelta. Sitä voi tavoitella, mutta siltä puuttuu suunta ja merkitys. Se ei saa aikaan etenevää toimintaa.

Hyvä unelma

Hyvä unelma on määritelty toivekuva, jonka toteutuminen nähdään mahdollisena jossain tulevaisuudessa. Hyvä unelma ei yleensä synny itsestään: se lähtee ajatuksesta, joka innostaa. Haaveesta, joka synnyttää positiivisen tunteen. Pilvilinnalle rakennetaan – tunne edellä – selkeät ääriviivat. Sen ulottuvuudet selkiytyvät ja siitä tulee tavoittelemisen arvoinen kohde.

Elon Musk on todennut unelmoivansa maailmasta, jossa fossiiliset polttoaineet on korvattu uusiutuvilla energiamuodoilla. Hänen kaikki bisneksensä PayPal-maksujärjestelmästä Tesla-sähköautoihin ja SpaceX-avaruusraketteihin ovat askeleita kohti tätä unelmaa.

Elon Musk todistaa vain sitä, ettei unelman tarvitse olla selvä konkreettinen asia, esine tai tapahtuma. Unelma on suunta, jota kohti kuljetaan. Henkilökohtainen visio. Tavoitteena unelma on siinä mielessä huono, että hyvä tavoite on selvä, mitattavissa oleva, tarkasti määritetty ja toteutettavissa oleva. Hyvä unelma on selvä missio, ‘tehtäväni Telluksella’.

Se on jälki, jonka haluan maailmaan jättää poistumiseni jälkeen.

Voiko unelma muuttua?

Katson Netflixiltä kaikki ruokadokumenttiohjelmat. Erityisesti “Chef’s Table” on ollut suuri suosikkini: omalle osaamiselleen ja uralleen omistautuneet keittiömestarit kertovat elämästään, vaikutteistaan ja siinä sivussa ruoka-annoksiaan. Yleensä löytyy joku unelma tai tavoite, jota kohti he ovat nuorena tähdänneet ja jota kohti kulkiessaan he ovat kasvaneet niiksi mestareiksi, joita he nyt ovat.

Christina Tosi, newyorkilaisen Milk Bar konditoriakahvilan perustaja ja vetäjä, oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan innokas leipoja. Hän kertoo leiponeensa perheensä naisten – äitinsä, isoäitinsä ja tätiensä – kanssa kaikkea ja aina kuin mahdollista. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hän muutti New Yorkiin ja meni kokkikouluun, tavoitteenaan tulla kondiittorimestariksi. Opintojen ja vuosien työskentelyn jälkeen hänelle aukesi viimein mahdollisuus ryhtyä pääkondiittoriksi huippuravintolassa.

Ja hän huomasi, että hänen ikiaikainen unelmansa ei enää innostanut häntä.

Hänen unelmansa oli muuttunut huomaamatta. Siinä samalla, kun elämä oli kulkenut eteenpäin.

Ehkä parempi niin, sillä sen sijaan, että hän olisi ottanut vaativan tehtävän vastaan ravintolan tiukkojen rajoitusten sisällä, hän otti pienen sivuaskeleen.

Ja löysi itsensä perustamasta oman itsensä näköistä Milk Bar-konditoriaa, josta tuli välitön menestys. Christina Tosi ei näet tee mitään tavallisia leivonnaisia, vaan sekoittaa vanhaa ja uutta, perinteistä ja kaupan tuotteita, käsityötä ja eineksiä, luoden aivan omanlaisiaan tuotteita. Elää todellista unelmaansa, luo iloa muiden elämään luomuksiensa kautta.

Unelmien on hyvä muuttua ajan myötä. Täsmentyä tai jopa kokonaan romuttua uuden, tarkemman tieltä.

Se, että unelma muuttuu, kertoo vain siitä, että oma ajattelu on kehittynyt ja kasvanut. Ellei unelma ole jo alun alkujaan suuren suuri, kuten Elon Muskilla, jota hän muokkaa ‘kymmenvuotissuunnitelmillaan’.

Hyvä unelma antaa elämälle pysyvän suunnan.

Jätä maailmaan se jälki jonka haluat, eikä sitä, mikä sattuu jäämään. Kun elämä kulkee ohitse.

Välillä astuu harhaan

Viimepäivinä on joku toinen suunnitellut tekemiset vähän paremmin. Niinkuin Olavi Uusivirta laulaa. Omat aikataulut ja suunnitelmat ovat menneet aivan sekaisin ulkopuolisten tekijöiden ansiosta. Mitäs sitten tehtäis, isketäänkö hanskat naulaan ja todetaan, että se oli siinä? Vai mitä?

Kun valitsee itselleen tavoitteen ja sitoutuu siihen, tuntuu usein syntyvän myös pakko toteuttaa tavoitteeseen tähtäävää toimintaa päivittäin. Tai epäonnistuu. Tai se tavoite karkaa. Tai…

Näin käy helposti esimerkiksi uudenvuodenlupauksilla: Nyt läskit pois ja kuntokuuri päälle! Buukataan kuntosalivuoro. Hankitaan – tai ollaan jo saatu joululahjaksi – kuntolaite. Tai sukset. Aloitetaan reippaasti ja voimalla.

Alkuinnostuksen voimalla painellaan ensimmäinen viikko, verenmaku suussa. Toisella viikolla aletaan höllätä vähän, kun kroppa ei ihan kestäkään niin rankkaa päivittäistä tekemistä.

Sitten tulee se ensimmäinen suunnittelematon välipäivä.

Ja toinen.

Seuraavaksi onkin jo Vappu ja ‘vielä ehtii kesäkuntoon’-kiima. Vaikka kaiken olisi voinut tehdä jo valmiiksi, jatkamalla sitä kuntosalilla käyntiä läpi kevään. Epäonnistumisen mörkö estää seuraavalla kerralla vielä tehokkaammin, kun odotusarvoksi muodostuu epäonnistuminen.

Ainoa neuvo tilanteessa, jossa astuu harhaan, on jatkaa. Antaa itselleen anteeksi, mutta palata takaisin ruotuun, löytää rytmi ja into uudestaan. Sillä – jos ihan rehellisiä ollaan – jokainen repsahtaa jossain vaiheessa. Oli projekti tai tavoite minkälainen tahansa, aina tulee takaiskuja tai luovutushetkiä.

Ei ole niinkään kysymys siitä, että jos retkahtaa. Kysymys on enemmän siitä, miten siitä palautuu.

Tai niinkuin lontoonkielellä sanotaan: It’s not a question whether you fall or not. It’s a question of how you bounce back, better.

Palaamiseen tarvitaan vain se pieni tietoinen päätös. Tehdään se tänäänkin.

Alueet ja vyöhykkeet

Tämä teksti tulla tupsahti ihan itsestään. Ei siis ole mikään ‘valmisteltu’ ja suodatettu kirjoitelma, vaan terhakka termien tarkennus.

Tuli edelliseen tekstiin hyvää ja rakentavaa palautetta Facebook-ryhmässä. Miksi meillä puhutaan epämukavuusalueesta negatiivisella termillä? Kuten tuossa edellisessä kirjoitin, kasvu ja kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Miksikäs ei, tuumasin ja otin kopin ajatuksesta. Kehitysvyöhyke, kasvualue, kehittymisvyöhyke…

Mukavuusalue on ihan selvä juttu: se on se henkinen alue ja olotila, jossa meillä on mukava olla. Rauhallinen, energiaa säästävä ja tuttu. Siellä on kiva oleilla ja antaa elämän mennä menojaan. Ei meitä muutos pelota, emme vain halua muutoksen tuomaa vaivaa mukavuusalueellemme.

Kasvun alue, kasvualue. Ei se pahalta kuulosta: Itse asiassa aika positiiviselta. Se on se mukavuusalueen reunan takana oleva henkinen olotila, missä muutos ja kasvu tapahtuu. Siellä on haastavaa, välillä jopa epämukavaa, mutta yleensä aina omien mukavuusvyöhykkeen rajojen ylittäminen on myös innostavaa ja energisoivaa.

Edellytyksenä on tietenkin, että rajan ylittää omasta tahdosta, oman innostuksen, motivaation tai uteliaisuuden voimasta. Kun kasvualueelle kulkeutuu omasta aloitteesta, siitä saa voimaa ja rohkeutta laajentaa omaa mukavuusaluetta: mitä rohkeammin itsensä haastaa, sitä helpompi on mukavuusalueelta poistua samaan suuntaan.

Kasvualueella ei ole välttämättä kivaa tai mukavaa. Kasvu vaatii aina ponnistelua. Haasteita, joita pitää voittaa. Tavoitteita, joiden eteen pitää tehdä töitä. Kuitenkin paras palkinto on aina ponnistuksen ylittäminen, haasteen voittaminen, tavoitteen saavuttaminen. Ajatellaan vaikka painonnostajaa: mukavuusalueella hän nostaa tuttuja painoja. Lihakset toimivat automaatilla, ei tule kipuja, ei arista treenin jälkeen. Mikään vaan ei muutu: painot pysyvät samoina, lihaksisto tottuu rasitukseen ja pumppaaminen alkaa tuntua turhalta.

Jos painonnostaja yrittää parantaa tulostaan vaikka kerran viikossa – superkompensaatiota hyväksi käyttäen – hänellä on tavoite. Kerran viikkoon tulee tempaistua uusi, henkilökohtainen ennätys. Tai vähintään edellisviikon verran. Tulee iso onnistuminen, se kuuluisa JESSS!!!-hetki, jolloin tuntee olonsa huipuksi.

Tuli ylitettyä omat rajat. Tuli saavutettua.

Ilman viikon aikana tehtyä rasitusta, työtä ja välillä ikävää lihasten kipeytymistäkin (joka kuuluu asiaan), lopputulos olisi jäänyt saavuttamatta.

Näin toimii kaikki oman mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuva kasvu. Kasvualueen toiminta perustuu omaan tahtoon, haluun tehdä töitä ja kokea epämukavuutta väliaikaisesti.

Kokonaan toinen juttu on sitten, kun mennään vastentahtoisesti, pakolla ja muiden vaatimuksesta mukavuusalueen ulkopuolelle. Silloin mennään jo kasvualueenkin ulkopuolelle, missä vaatimukset, haasteet ja rasitukset ovat enemmän hajottavia, energiaa syöviä ja kuluttavia.

Painonnostajan kohdalla tämä olisi se alue, missä painoja tulee koko ajan liikaa tankoon. Pahimmillaan seurauksena on lihaksen repeäminen tai luun katkeaminen, kun kroppa ei kestä rasitusta. Vähintäänkin lihasten niin paha kipeytyminen, ettei nostamisesta kannata haaveilla pitkään aikaan. Ja näin kaikki rakentava, kasvualueella tehty työ valuu hukkaan.

Pysytään vaan mukavuusalueella ja kasvualueella. Laajennetaan sitä kasvualuetta niin, että se hajottava alue siellä kaukana siirtyy kauemmas.

Otetaan lisää energiaa päivään hallituilla rajanylityksilla!

Tutki rajojasi

Mukavuusalue on mukava juttu. Hommat sujuu, elämä soljuu niinkuin ennenkin ja henkisesti voi turvautua aina tuttuun ja turvalliseen. Mukavuusalueella eläminen on turvallista: mukava nojatuoli, mukava parisuhde, mukava rutiini. Eletään mukavasti persoonan mukavuusalueella, luontaisen arkiminän sisäpuolella.

Mukavuusalueella on helppoa. Tunnet rajat, tiedän maamerkit ja pääset aina turvaan, jos vastaan tulee jotain hankalaa. Elämässä ei ole riskejä, jotka uhkaisiva henkistä tai fyysistä turvallisuutta. Mukavuusalueella toimiessa ei tule epäonnistumisia; nehän edellyttäisivät riskin ottamista!

Kun koko elämä mahtuu mukavuusalueen sisälle, elät kuin sumussa tai pumpulissa: sumussa, jos elämä on pakosta valunut mukavuusalueen sisäiseen arkeen. Pumpulissa, jos olet valinnut elämän vain mukavuusalueella, oman hyvän olon äärellä. Toki elämä voi olla mukavuusalueella kirkasta ja selkeää, mutta varmasti se on yllätyksentöntä.

Kasvaminen, kehittyminen ja oppiminen tapahtuvat kuitenkin mukavuusalueen ulkopuolella, epämukavuusalueella. Ajoittain on hyvä karistaa mukavuusajatukset mielestä ja kokeilla, mitä rajan toisella puolella saattaisi olla. Vaikka ihan siinä rajan tuntumassa. Epämukavuusalue on loppujen lopuksi innostava paikka, jos sinne uskaltaa astua oman innostuksen tai kiinnostuksen perässä, omasta vapaasta tahdosta. Hajottava kokemuksesta tulee silloin, kun sinne on pakko mennä ulkoisten vaatimusten vuoksi.

Mitä pitempään turvaudut oman mukavuusalueesi hyvään oloon, sitä pienemmäksi elämäsi muotoutuu. Siitä tulee nopeasti rutiineja, jotka suojaavat suojaan käpertyvää pientä mieltä. Ottamalla tietoisen askeleen jotain uutta ja kiinnostavaa asiaa, ajatusta tai tekemistä kohti laajennat omaa mukavuusalueen kuplaasi. Bonuksena kehität itseäsi ja kykyjäsi.

Kasvat. Koska kasvu tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella. Oppiminen tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella. Kaikki kokemisen arvoinen… No, arvaat kyllä.

Jos elämäsi on tylsää, teroita se“, sanovat jotkut elämäntapavalmentajat. Totta toinen puoli: kulkemalla mukavuusalueen rajalla terävöität elämääsi ja tuot mukaan uutta innostusta. Ajattele niitä hetkiä, jolloin olet kokenut jotain elämääsi muuttavaa, innostavaa tai kehittävää. Noina hetkinä olet astunut mukavuusalueesi rajan yli.

Muutoksen vastustaminen vie enemmän energiaa kuin muutokseen mukaan lähteminen. Astu rohkeasti kohti unelmaa, yksi askel on kaikki mitä tarvitaan!

Se pieni tietoinen päätös.

Jokainen matka alkaa yhdellä askeleella

“Good company in a journey makes the way seem shorter.” — Izaak Walton

Jokaisella on joskus tilanteita, joissa tuntuu, ettei hommat etene. Jos on tullut joskus otettua joku tavoite, se tuntuu nyt saavuttamattomalta. Unelma, jos sellaisia edes onkaan, on kadonnut aamu-usvaan tai hiipunut arjen aherruksessa kaukaisuuteen: hyvä kun seuraavaan päivään näkee selvästi. Eikä oikein osaa pukea tilannetta sanoiksi, että voisi edes sille lähimmälle asiaa raottaa…

Ainakin minä olen kokenut tuollaista, enkä usko olevani kauhean yksin tämän kanssa.

Haluan auttaa muita, jotka ovat joutuneet samaan tilanteeseen. En ole mikään asiantuntija, enkä ekspertti, vaan haluan löytää keinoja sisäisen motivaation ja innostuksen sytyttämiseen. Miten ottaa asettaa tavoite, pitää langasta kiinni, jaksaa eteenpäin ja saavuttaa päämäärä. Jotain olen tästä vuosien varrella oppinut ja omaksunut, tärkeimpänä ehkä oma missioni.

Tehtäväni on saada muut loistamaan kirkkaammin.

Siitä minä saan innostusta ja voimaa. Mistä sinä voimasi ammennat?